Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Viljan tuottajahinnan osuus on usein marginaalinen elintarvikkeen hinnassa
19.8.2010
Viljan maailmanmarkkinahinnan viime aikojen jyrkkä nousu on herättänyt pelkoja elintarvikkeiden hintojen korotuksista. Viljan hinnan nousu on useimmiten heikko argumentti elintarvikkeiden hintojen nostamiseksi merkittävästi, koska viljan osuus kuluttajahinnasta on varsinkin pitkälle jalostetuissa tuotteissa hyvin pieni.
Maataloustuottajan osuus elintarvikkeen kuluttajahinnasta on usein marginaalinen viljapohjaisissa tuotteissa. Esimerkiksi ruisreikäleivän kuluttajahinnasta maanviljelijän osuus on MTK:n arvion mukaan 3,4 prosenttia, mutta kaupan ja teollisuuden osuus 85,1 prosenttia.
Tämän perusteella voidaan nähdä, että viljan hinnan nousun ei tulisi sinällään nostaa leivän hintaa merkittävissä määrin. Paljon suuremmat kustannuserät ovat mm. työvoima ja energia. Lisäksi tuottajan osuus leivän hinnasta on kaventunut vuosien saatossa.
MTK:n arviot elintarvikkeiden hintarakenteista perustuvat Tilastokeskuksen ja Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (TIKE) tietoihin. Kuluttajahinnan muodostumista on viime vuosina ollut vaikea arvioida, koska kauppa ja teollisuus eivät luovuta omia hintatietojaan tutkimuslaitosten käyttöön.
Korotuspainetta lihantuotannossa
Leipätuotteita enemmän viljan hinnan nousu saattaa näkyä sian- ja siipikarjanlihassa, koska ne tuotetaan enimmäkseen viljapitoisella rehulla. MTK arvioi sianlihan hinnan nousevan viidellä prosentilla syksyn mittaan.
Korotuspaine on toki paljon suurempi. Viljan hinnannousu on jo nyt nostanut sika- ja siipikarjatalouden tuotantokustannuksia 10–15 prosenttia. Myös lannoitteiden nouseva hinta nostaa maataloustuotannon kustannuksia.
Vuoden 2008 kaltaista ruokakriisiä on tuskin odotettavissa, sillä maailman viljavarastot ovat huomattavasti suuremmat kuin tuolloin.
Aiheesta lisää:
Lisätietoja:
tutkimuspäällikkö Johan Åberg, 040 523 3864
Linkit ja lisätiedot
