Helmikuussa reilu vuosi sitten edellistä päivitystä blogiin kirjoittaessa lunta oli ainakin Keski-Pohjanmaalla reilusti tarjolla. Mehtäsä öljypohja otti kiinni hankehen sekä miehellä että traktorilla. Brysselin tomut oli saatu karistettua vaattehista ja paluu vähä pienemmän kaupungin arkeen oli sujunut hyvin.

Vuosi 2010 kului perinteisin tavoin. Tukihakemus tuli tehtyä, pellot kylvettyä ja syksyllä viljat korjattua siiloihin. Osa-aikaisen viljelijän aika kului kesällä rakennuksia kunnostaen, iltaisin kasvisuojeluruiskutuksia tehden ja koneita huoltaen. Ranttehelle kertyi kasa klapejakin, jotka kuluvana talvena ovat osoittaneet taas tarpeensa ilmastomuutoksen tuoman oikean talaven myötä.

Joulukuussa 2010 tuli elämään taas uusia haasteita uuden työn merkeissä. Joulukuussa alkoivat työt MTK:n maaseutunuorten asiamiehenä. Työ on osa-aikainen ja nyt olen kolmen osa-aikaisen työn tekijä. Kasvinviljelyn lehtori joka on osittaisella virkavapaalla oleva osa-aikainen maaseutunuorten asiamies ja toimii myös osa-aikaisena viljelijänä. Valitettavasti yllämainitulla sanahirviöillä varustettujen käyttökelpoisten käyntikorttien hankkiminen on jäänyt haaveeksi. Taitettu, A4 kokoa oleva käyntikortti ei liene kuitenkaan kauhian kätevä…

Nuorten kanssa saa työskennellä niin oppilaitoksessa kun MTK:ssa, eli työt täydentävät mukavasti toisiaan. Työ maaseutunuorten asiamiehenä vie noin kerran viikossa Helsinkiin kahden päivän työputkeen. Tosin matkustaminen Keski-Pohjanmaalta Helsinkiin junaa käyttäen on osoittautunut ”hieman” haastavaksi…

Tämän reilun kahden kuukauden aikana ovat tulleet tutuksi mitä erilaisimmat ongelmat junamatkustamisessa. Matkaa on haitannut Helsingin ratapihan ahtaus, pakkanen, vastaantuleva liikenne, rikkoutuneet junat ja poliisin paikalle myyty lippu, jonka lunastaminen paikallisen R-kioskin tiskiltä ilman asiaankuuluvaa virkapukua osoittautui kohtuullisen hankalaksi…

Parhaimpana muistona säilyy tilanne, jossa junasta puuttui kuljettaja Tampereen asemalla lähdön hetken koittaessa. Mielenkiintoista toki oli, että kuka sitä siihen asti oli Kokkolasta tyyränny. Kuljettajan puuttumiseenkin toki löytyi selitys ja itsekin tuli tarjouduttua kuljettajaksi junaan. Konduktöörin mukaan pienemmän mittakaavan sähköjunilla ajelu tuvan laattialla ei kuitenkaan riitä kokemukseksi Pendolinon ajamiseen maamme rataverkolla. No olihan siitä toki viimeisestä kerrasta kymmeniä vuosia aikaa ja varmaan taidot olivat jo ruostuneet kuten leikkijunan kiskotkin…

Kuulutusten taso on junissa parantunut kuin saksalaisen dioksiinilla doupatun sian juoksu kohti kaupan kylmätiskiä. Viime viikolla matkustajissa herätti positiivisia tuntemuksia konduktöörin kuulutus Kokkolaan saavuttaessa. ”Saavumme Kokkolaan noin 15 minuuttia myöhässä ja mikäli tämä kapistus suostuu katkeamaan, niin on suuri vaara että olemme Oulussa aikataulun mukaan”. Vaikka kyseessä oli Italialainen juna niin katkeaminen tarkoitti kuitenkin vain kahden rungon erottamista toisistaan Kokkolan asemalla.

Matkailu maalta Helsinkiin töihin on siten osoittautunut aikaa vieväksi ja joskus jopa aiheuttanut harmaata väriä vähäisiin jäljellä oleviin hiuksiin. Joka kerta on tosin perille päästy, enemmin tai myöhemmin, yleensä myöhemmin. Kaikesta huolimatta VR:n junahenkilökunta on aina hoitanut asiakaspalvelun vaikka ongelmia onkin ollut. Hymyhän siinä matkustajille kasvoille tuli, kun konduktööri kuulutti uudet matkustajat tervetulleiksi Pendolinoon Ouluun. Kyseessä kun oli Pasilan konepajan 1970-luvulla valmistamat vaunut ja se Pendolinokin jäi kauas taakse rikkinäisenä odottamaan matkaa korjaamolle.

Muutaman kerran on pohjalaisen lentoyhtiönkin palvelut tulleet tutuksi. Palvelu on pelannut hyvin ja lipusta maksetun hinnan vastikkeeksi on löytynyt aina kyyti määränpäähän, kahvia, leipää, kotimaassa valmistettuja makiaisia ja mehuja, eikä hyvää asiakaspalveluakaan sovi unohtaa. Eikä ole pysähdytty vielä kertaakaan odottamaan vastaantulevaa liikennettä...

Matkailu Helsingin ja Kannuksen välillä jatkuu kevättä odotellessa. Kohta alkavat lumet oletettavasti vähentyä ja uuden kasvukauden ajatukset siintävät jo mielessä, ensimmäisiä kuovin ääniä odotellen.