Suonkurvissa on vielä lunta.

Kärsivällisyys on hyve. Mutta sitä minulle ei tietenkään ole siunautunut. Joten tämä kevät on täyttä painajaista. Varsinkin kun se on ensimmäinen, jolloin pitäisi ihan oikeasti ymmärtää jotain näistä kylvöjutuista. Hermoille se tekee hallaa vaikka yölämpötila pysyisikin jo plussan puolella.

Mutta on se lykky, etten ole yksin. Sillä siinä tapauksessa minua ja Valtraa saisivat olla jo naapurinmiehet vetämässä irti pellosta. Kun olisin hurauttanut sinne toiveikkaana jo männäviikolla ja juuttunut akselia myöten savivelliin. Rauhallisemmat perheenjäsenet ystävällisesti mutta päättäväisesti estävät minua lähtemästä traktoritallia pidemmälle. Virta-avaimen näyttivät kuitenkin jemmanneen…

Isälläni on perimätiedonomainen muistisääntö pellolle menemisen, kuten varmaan kaiken muunkin viljelyyn liittyvän, suhteen. Se kuuluu että vasta kun suonkurvista on viimeinenkin lumiläikkä sulanut, lähdetään Kotipeltoa äestämään. Sen sijaan siemenviljan saa lajitella valmiiksi silloin kun sinivuokot kukkivat. Onneksi kukkivat jo, että jotain pääsee sentään tekemään hätänenkin.

Kylän suorakylvömiehillä perimätieto myös elää ja kehittyy. Heidän muistisääntönsä on jo parina vuonna ollut, että kun muut lähtee kylvämään niin lähdetään neljäksi päiväksi Tallinnaan kylpylään ja sieltä selvittyä sitten vasta pellolle…

Noista muistisäännöistä on paljon veistelty huumoria, mutta yllättävän paikkansapitäväksi ovat osoittautuneet. Osa kaikessa hirtehisyydessään. Kuten nyt vaikka se, että sitten vasta mennään syksyllä jäälle laskemaan verkkoja kun ensimmäinen kaupunkilainen on hurauttanut mökilleen saareen autolla. Mikäli sitä ei ole jouduttu naaraamaan.

Tämä taas tuli mieleeni siitä, kun viimeviikolla jututimme naapurinmiestä joka oli samalla kalareissulla viisi kertaa pudonnut jäihin ennen kuin uskoi, että kyllä tänne nyt kannattaa tulla vasta veneen kanssa seuraavan kerran. Kärsivällisyyttä vaaditaan näemmä kalamiehiltäkin. Vaikka luulisi tuon harrastuksen luonteeseen nyt kuuluvan semmoinen leppoisa oleskelu, joka nyt ei niin päivänpäälle hätiköintiä tarvitse.

Viljelyyn liittyvässä perimätiedossa kyllä on viisautta paljon enemmän kuin keskimääräisessä kasvatustieteen alan väitöskirjassa. Mitenkään kyseistä tieteenalaa väheksymättä. Mutta myöskään sen kummemmin gloorioimatta.

Odottelen siis mielenkiinnolla, koska Viikistä ilmestyy tutkimus aiheesta ”Mikä Marjana katolla se Vappuna vaossa - kevääntulon ennustaminen maatalouden ydinosaamisalueena” tai ” Ei hauki takapuoltaan palelluta - hauen kudun ja yöpakkasten välinen korrelaatio mikroilmastossa.”

Yöpakkasista puheenollen: Yrjön yö vie joka toisen halon riihestä ja Markuksen marjatkin, eli ei todellakaan lupailleet viime viikonlopun kylmät kelit hyvää satoa, pellolta kuin metsästäkään. Joten ei kai tässä sitten kiire ollutkaan.

Mutta tässä pellolle pääsyä odotellessa, olisihan se jännää oikeastaan käydä erilaisin mittauksin tutkimassa, että mahtaako oikeasti olla jokin yhtäläisyys vuosittain suonkurvin lumensulamispisteen ja Kotipellon maankosteuden välillä ja miten se suhtautuu työkoneiden muuttuviin (lue kasvaviin) akselipainoihin. Kyllähän siitä jo jonkinlaisen tutkimuksen saisi aikaiseksi. Mikähän kansanperinnesäätiö moiseen myöntäisi apurahan…?