Niittyjen, hakamaiden ja metsälaidunten hoidon tavoitteena on ylläpitää elinympäristöjä, joissa pohjoisen luontomme pioneerikasvit voisivat säilyttää elinvoimansa.  Laidunnus ja niitto ovat niille parasta hoitoa. Tuomarlan tilalla suunnitelmallista perinnebiotooppien hoitoa on tehty jo vuodesta 1991.

Tuomarlan tila sijaitsee Valkeakoskella, Sääksmäen arvokkaassa kulttuurimaisemassa. Isäntä Heimo Tuomarla on vannoutunut luomuihminen ja tilalla on noudatettu luomuviljelyn periaatteita 1980-luvulta alkaen. Luomuviljelyyn tila siirtyi virallisesti 1994. Nykyään tilan pellot ja laitumet on vuokrattu Katja Myllymäelle, jonka 14 kyyttöä ja 22 suomenlammasta laiduntamalla hoitavat perinnebiotooppeja eli vanhoja katajaketoja, niittyjä ja hakamaita.

Perinnebiotoopeiksi kutsuttuja alueita tilalla on noin kahdeksan hehtaaria. Lisäksi maisemanhoitosopimuksella on 2,5 hehtaaria.

Maisemanhoitotyötä on tilalla tehty vuodesta 1991, eli jo ennen kuin EU:lta alkoi saada tukia moiseen ”puuhasteluun” kuten Tuomarlan opiskeluaikoina 1960-luvulla ajateltiin ja opetettiin.
- ”Vuonna 1962 kun aloitin opiskelut, ensimmäisellä nurmi- ja laiduntalouden kurssilla tehtiin selväksi, että metsälaitumet ovat historiaa. 30 vuodessa opetukset ovat sitten menneet päälaelleen”, Tuomarla naureskelee.

Alkuperäistä vai perinteistä?

Keskustelua voidaan toki käydä siitä, mikä on perinteistä ja alkuperäistä Suomen olosuhteissa.

Tuomarla valottaa perinnebiotooppien historiaa lyhyesti. Tietokirjailija Seppo Vuokon mukaan jääkauden jälkeiset pioneerikasvit olivat matalia tundrakasveja. Rehevämpien kasvupaikkojen kasvit seurasivat niitä vasta kun maatuneista kasveista oli muodostunut riittävä humuskerros. Mammuttiaro oli eräänlainen laidun, jolla villieläimet laidunsivat ja pitivät kasvuston matalana ja vähäpuustoisena.  Suurnisäkkäiden kuoltua sukupuuttoon arot metsittyivät.

- ”Ihminen tuli karjoineen vasta myöhemmin ja alkoi raivata metsistä jälleen avointa tilaa. 1800-luvun lopulla laiduntalous kukoisti ja metsälaitumia oli paljon. Nykyään niitä on enää noin 20 000 ha, eli ehkä prosentin verran sadan vuoden takaisesta. Vuonna 2000 ilmestyi Suomen ympäristökeskuksen kartoitus jossa todettiin perinnebiotooppien eliöiden olevan kaikkein uhanalaisimpia.” 

Monipuolisemmalla ruokavaliolla herkullisempia tuotteita

Eri eläinlajit soveltuvat ravintotottumuksineen erityyppisille luonnonlaitumille. Naudat ovat ravintonsa suhteen vähemmän valikoivia kuin lampaat. Kaikki märehtijät syövät pääasiassa heiniä ja muita ruohokasveja, mutta myös yrttejä sekä puiden ja pensaiden lehtiä. Tuomarlan mielestä tämä on erittäin oleellista: Maalaisjärjelläkin tajuaa, että eläimen monipuolinen ruokavalio heijastuu sen tuottaman lihan ja maidon laatuun.

Mitä perinnebiotooppien hoito sitten on?

Luonnonniittyjen hoidon ykköstavoite on, että maaperä saadaan pysymään vähäravinteisena, muistuttamaan siis muinaista mammuttiaroa. Hakamaiden ja metsälaidunten hoidon tavoitteena on lisäksi ylläpitää elinympäristöjä, joissa esiintyy avoimia niittylaikkuja puuston lomassa. Harvapuustoisuus lisää auringon säteilyn pääsyä aluskasvillisuuteen ja puiden rungoille, mikä parantaa valosta ja lämmöstä hyötyvien eliölajien elinoloja. Laidunalueiden vanhojen puiden rungoilla elää useita sammal-, jäkälä- ja sienilajeja sekä monipuolinen hyönteislajisto.

Laiduntamiseen soveltuvat kaikki nautarodut. Kaikkein parhaita ovat alkuperäisrodut, sillä ne ovat kevyempiä ja ravintotarpeeltaan vaatimattomampia kuin pitkälle jalostetut eläimet. Myös lihakarjarotujen edustajat sekä lypsykarjarotujen hiehot ja vasikat sopivat hyvin perinnebiotooppien hoitoon.

Karjan määrä ei voi olla suuri, koska syötävää kasvillisuutta on selvästi vähemmän kuin peltolaitumilla. Sopiva keskimääräinen eläintiheys metsälaitumilla on noin 0,05-0,4 ja hakamailla 0,5- 1,0 nautaa hehtaaria kohden.

Perinnebiotooppien ennallistaminen on periaatteessa mahdollista kaikilla tiloilla, jolla on vanhoja luonnonlaitumia.
 - ” Tuomarlan haat pääsivät ympäristökeskuksen kartoituksessa v. 1995 listalle nipin napin.  Suunnitelmallinen hoito on nostanut esille muinaiskasveja niin, että Pirkanmaan maakuntakaavassa v. 2005 ne on jo merkitty maakunnallisesti arvokkaiksi perinnebiotoopeiksi”, Heimo Tuomarla kertoo.

Tuomarlassa tehdään esimerkillistä työtä. Huoli huomisesta ja jatkuvuudesta kuitenkin on: Haussa olisi tilanpidon jatkaja, vuokraaja, jolla olisi kiinnostusta maisemanhoitotyöhän ja mielellään omia eläimiä…

Anne Rauhamäki

Lisää aiheesta muualla Internetissä:

• www.luomulaituri.net/tuomarla